Pisteputki jatkui Uudessakaupungissa - "Saatiin kauden paras kisa"
Uutiset  |  09.10.2017 8:02 pm  |  3938  |  A+ | a-
Patrick Rupponen
Patrick Rupponen
Ralli SM -sarjan toiseksi viimeinen SM-osakilpailu, SM Oili Jalonen -ralli, ajettiin lauantaina Uudessakaupungissa ja sen ympäristössä.
 
Uudenkaupungin soratiet olivat 20-vuotiaalle Jani Luhtaniemelle aivan uusia tuttavuuksia, ja nuottipäivän jälkeen SM3-luokassa kilpaileva tuusulalainen toivoi sateetonta kisapäivää. Näin ei kuitenkaan käynyt, aamupäivän neljä ensimmäistä erikoiskoetta vietiin läpi varsin kosteissa olosuhteissa.
 
- Ihan hyvin on mennyt tähän asti, mutta voimaa saisi olla Fiestassa enemmän, kun ei nuo tiet anna yhtään periksi. Seuraavalla lenkillä koitetaan saada vähän parempia aikoja, kun tiet on putsaantuneet ja kaksi pätkää on jo tuttuja, jutteli hyväntuulinen Luhtaniemi huoltotauolla.
 
Huollon jälkeen Luhtaniemi ja kartturi Juha-Pekka Jauhiainen jatkoivat hyviä suorituksia ja sijoittuivat päivän viimeisillä erikoiskokeilla jokaisella kymppisakkiin. Lopputuloksissa Luhtaniemen ja Jauhiaisen sijoitus oli yhdeksäs. Maalissa nähtiin syystäkin tyytyväinen kuljettajakaksikko:
 
- Kisa onnistui hyvin, nuotti oli hyvä ja loppupäivästä alkoi pätkäajatkin olemaan ihan kohtalaisen ok. Kokonaissuoritukseen ollaan ihan tyytyväisiä, varmaan paras SM-kisa mikä tänä vuonna ollaan ajettu. Eikä mitään menny rikki – paitsi peili!
 
SM3-luokan voittoon Uudessakaupungissa ajoi Emil Lindholm, joka voittonsa myötä vahvisti pistejohtoaan. Lindholmin seuraksi SM Oili Jalonen -rallin podiumilla nähtiin Miika Hokkanen ja Olli Pollari. Ensimmäistä kautta SM-sarjassa ajava Jani Luhtaniemi löytyy pistetaulukosta sijalta 15.
 
Ralli SM-sarjan finaaliosakilpailu, RealPark - Lake City Rally, ajetaan Tampereella 29.-30.9.
 
 

Yhteys

Jani Luhtaniemi
050 4350 960
jani@janiluhtaniemi.fi

Tiedotus
tiedotus@janiluhtaniemi.fi

© JaniLuhtaniemi.fi // webdesign by Oinasneva design