Kauden avaus päättyi keskeytykseen - "Ei mikään paras Tunturi"
01.27.2018 4:12 pm  |  1482  |  A+ | a-
Janne Pieviläinen
Janne Pieviläinen
Jani Luhtaniemen ja Juha-Pekka Jauhiaisen Ralli SM –avaus Rovaniemellä päättyi suunniteltua aiemmin.
 
Ford Motorcraft Rally Teamissa kilpailevan 20-vuotiaan Jani Luhtaniemen Arctic Lapland Rally alkoi perjantaina varsin mallikkaasti, ja tuusulalaisen pätkäajat olivat aivan luokkakärjen tuntumassa. Meno tyssäsi kuitenkin neljännelle erikoiskokeelle vain muutama kilometri ennen erikoiskokeen maalia.

-  Ei siinä mitään erikoista tapahtunut, yhtäkkiä auto vaan meni lumipenkkaan ja syvälle. Jussa (kartanlukija Juha-Pekka Jauhiainen) joutui tulemaan ikkunan kautta ulos, kun lunta oli niin paljon, kertasi Luhtaniemi ensimmäisen päivän keskeytykseen johtanutta tilannetta.
 
Lauantaina edessä oli vielä 150 erikoiskoekilometriä. Vaikka Luhtaniemi ei ollut aivan tyytyväinen omaan suoritukseensa päivän ensimmäisillä pätkillä, tykkäsi kello ajotyylistä ja ajat nakuttelivat jälleen lähellä luokan kärkeä. Myös Ylen Ralliradiossa todettiin Janin aikojen olevan huomion arvoisia, kun ottaa huomioon lähtöpaikan verrattuna kilpakumppaneihin.
 
- Soraa oli tiellä niin kuin oletettiin ja rengasvalinta osui. Iltapäivällä koitetaan työntää, totesi Luhtaniemi Ralliradion haastattelussa Untamovaaran (EK 7) maalissa.
 
Seuraavalla erikoiskokeella Sarriojärvellä kuljettajakaksikko huomasi, että autossa ei ole ihan kaikki kunnossa, ja Mäntyvaaran pyörityksen jälkeisessä huollossa oli pakko todeta, että kisa oli jätettävä kesken.
 
- Vaihteisto sanoi sopimuksen irti, kolmonen ei mennyt päälle. Sarriossa jo meinasi mennä ulos, onneksi saatiin pelastettua siellä. Jos oltais vielä jatkettu, olisi varmasti kaatunut ja pahasti. Mietittiin kyllä, että pitäisikö lähteä köröttelemään ja kerätä edes muutama piste, mutta todettiin ettei kannata.
 
Luhtaniemen keskeytyksen jälkeen kilpailussa oli jäljellä vielä kaksi erikoiskoetta. Seuraavan kerran SM-pisteistä kilpaillaan kolmen viikon päästä Mikkelissä SM Vaakuna Rallissa.
 

Yhteys

Jani Luhtaniemi
050 4350 960
jani@janiluhtaniemi.fi

Tiedotus
tiedotus@janiluhtaniemi.fi

© JaniLuhtaniemi.fi // webdesign by Oinasneva design