Aukeaako pistetili Joensuussa?
Uutiset  |  02.25.2018 4:40 pm  |  8936  |  A+ | a-
Marko Kyöstilä
Marko Kyöstilä
20-vuotias rallikuljettaja Jani Luhtaniemi starttaa nälkäisenä kauden kolmanteen SM-osakilpailuun Joensuussa. Tavoitteena on pistetilin avaaminen ja alavireisen alkukauden kääntäminen nousuun.
 
Ensimmäistä kauttaan Ford Motorcraft Rally Teamissa ajavan tuusulalaisen Jani Luhtaniemen alkukausi ei ole sujunut toivotulla tavalla. Takana on keskeytykset sekä Rovaniemeltä että Mikkelistä, joten SM-pistesaldo näyttää nollaa.
 
- Viime kaudella pisteitä tuli joka osakilpailusta, ja tällä kaudella sitten ei. Tämä on rallia raaimmillaan. On kuitenkin tärkeää, ettei noihin aiempien kisojen pettymyksiin jää vellomaan, analysoi Luhtaniemi.
 
Kauden kolmas, ja samalla talvikauden päättävä, Ralli SM -osakilpailu, Ouneva Group SM-Itäralli, ajetaan lauantaina 3. maaliskuuta Joensuussa ja sen ympäristössä.
 
- En ole ennen sielläpäin ajellut, mutta olen kuullut, että pätkät ovat vauhdikkaita ja korkeuserojakin on. Erikoiskokeet ovat lyhyitä. Yksi pitkä pätkäkin mahtuu mukaan, ja se on kyllä ratkaiseva kisan kannalta, kertoo Luhtaniemi.
 
SM3-luokkaan on ilmoittautunut yhteensä 18 kilpailijaparia. Luhtaniemi ja kartturi Juha-Pekka Jauhiainen starttaavat Ford Fiesta R2T -autolla kisaan numerolla 49.
 
- Tavoite on maalin pääseminen ja pistetilin avaaminen. Alkukausi ei ole mennyt ollenkaan suunnitelmien mukaan. Tähän mennessä meillä ei ole ollut tuuria lainkaan, jospa se onni nyt vihdoin kääntyisi, Luhtaniemi toivoo.
 

Yhteys

Jani Luhtaniemi
050 4350 960
jani@janiluhtaniemi.fi

Tiedotus
tiedotus@janiluhtaniemi.fi

© JaniLuhtaniemi.fi // webdesign by Oinasneva design